Blogin päivitykset ovat olleet retuperällä johtuen siitä, että vaihdoin koko konekantani Macceihin ja sepä onkin ollut aikamoinen ruljanssi...  Nyt pitää monet asiat opetella tekemään toisella tavalla kuin ennen eikä kaikki suju ihan sutjakkaasti ennen kuin pääsen perille kaikesta. Eniten blogin päivityksiin on vaikuttanut se, että safari-selain ei toimi vuodatuksen blogin kanssa - tein tänne jo pitkän päivityksen, mutta tallennusvaiheessa Safari ystävällisesti heitti kaiken romukoppaan - vieläpä varottamatta!
1736983.jpg
Jaxonville-kasvateista tässä välillä on menestynyt ainakin Pipsa, joka kävi Sloveniassa ja Kroatiassa kesäkuussa. Tuliaisina oli mm useampikin ROP-veteraanitulos sekä
ROP-VET ja VET CAC ja SLO CHV = Slovenian veteraanivalio! Onneksi olkoon Maikku ja Pipsa vielä tätäkin kautta! Pipsan blogista voitte lukea lisää matkakertomusta, linkki löytyy tuosta sivusta.

Omien koirien kanssa tehtiin pieni Baltian lomamatka ja siinä samalla käväistiin parissa näyttelyssä Siluten kaupungissa Liettuassa.  Alla pari kuvaa kauniista näyttelypaikasta veden äärellä. Koko kaupunki sijaitsee suistoalueella ja siellä olisi ollut paljonkin katseltavaa, valitettavasti vain aikataulu ei tällä kertaa antanut myöden.
1697314.jpg
1697319.jpg
Erinäisten kommellusten jälkeen majapaikaksi saimme aivan upean omakotitalon alakerran sauna- ja baariosastoineen sekä käyttöömme upean kokonaan aidatun puutarhan! Auton sai oven eteen ja koirat saivat temmeltää vapaasti pihamaalla - voiko enää majoitukselta enempää toivoa?
1697308.jpg
1697310.jpg
1697321.jpg
1697311.jpg
1697329.jpg
Talo oli yksityiskäytössä, mutta isäntäpariskunta ottaa aina silloin tällöin muutamia vieraita ihan vain tutustuakseen uusiin ihmisiin :-). Hintataso oli kohtuullinen ja isäntäväki ystävällistä. Valitettavasti kielivalikoimaan kuuluivat vain Venäjä, Saksa, Ranska ja paikallinen kieli. Mikään edellämainituista ei ole vahvimpia kieliäni, mutta kyllä sillä vanhalla lähes unohtuneella koulusaksalla ja ranskalla vaan toimeen tultiin :-).

Näyttelyssä oli hyvinkin kansainvälinen tunnelma, koiria oli Suomen lisäksi mm Venäjältä, Valko-venäjältä, Virosta, Latviasta, Puolasta, Saksasta, Sveitsistä ja Itävallasta! Gööttejä ei ollut muita kuin Andy, Bessi ja Kaisa ja vähän mietinkin, että lienevätköhän Puolalaiset tuomarimme milloinkaan edes olleet rotua nähneet, mutta hyvin he arvostelivat eikä ainakaan kehässä tullut sellaista tunnetta, että näkivät rodun ensimmäistä kertaa. Arvostelut ovat valitettavasti venäjän kielellä, joten käännöksiä tähän en saa... en tiedä itsekään mitä he koirista lausuivat, mutta oletettavasti tykkäsivät kun kaikki saivat Exellentin. Ensimmäisenä päivänä Andy oli ROP ja Bessie VSP ja molemmat tulivat myös Liettuan Valioiksi. Andy sijoittui lisäksi ryhmässä neljänneksi ja Andy+Kaisa parikilpailussa kolmansiksi.  Seuraavana päivänä Andy oli edelleen ROP, mutta nyt VSP:n vei Kaisa, josta näin ollen tuli sekä Liettuan että Baltian Valio!
 1697304.jpg
Tässä Andy tönöttää omassa kehässämme
1697302.jpg
ja tässä ryhmäkehässä. Kuvat otti Auli Tiala.
1697330.jpg
Noin koirien kannalta Liettualaisessa näyttelyssä käyminen ei ollut sen kummempaa kuin kotimaassakaan...
1697332.jpg
Näyttely oli hyvin järjestetty, ainoastaan ryhmäkehät venyivät pitkälle iltaan ja siksi emme edes yrittäneet jäädä  sunnuntaina ryhmiin vaan suunnistimme heti kehän päätyttyä kohti Riikaa ja siinä matkalla ajelimme vähän pienempiä teitä ja katselimme maisemia, jotka ainakin minuun tekivät vaikutuksen. Liettuassa olisi mukava käydä uudelleenkin!  Ruoka oli muuten ihan tajuttoman halpaa...  sain juuri visalaskun, jossa oli mm kahden hengen ruokailu (kanafilettä, ranskalaiset perunat, sienikastike ja salaatti) juomineen eräässä tienvarsiravintolassa. Näyttää maksaneen kokonaiset  3,18 euroa!
1697307.jpg
Näitä kavereita näkyi Liettuan puolella lähes joka tolpan nokassa :-).