Pitkään ja hartaasti odotettu asia on toteutunut! Bessin kiima nimittäin alkoi viime viikolla ja viikonloppuna saapui luoksemme sulho! Tänään kävimme tarkastuksissa ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa, joten odotamme astutuksen tapahtuvan ihan lähipäivinä...
Kuvassa vasemmalta Janina, Bessie, Toivon mukaan tuleva iskä, ja Elisa. Tytöt olivat auttamassa eläinlääkärireissulla. Kiitos siitä, yksin olisikin ollut aikamoinen urakka kun vielä Kaisakin lonkkakuvattiin samalla kertaa! Kuvanneen eläinlääkärin arvio oli B, lonkat näyttivät hyvältä muuten, mutta löysyyttä siellä hänen mielestään oli. No, katsotaan nyt sitten mikä on lopullinen lausunto.
Bessin sulho on suhtautunut Rauman reissuunsa ihailtavalla tyyneydellä - niinhän tuo on kuin olisi aina täällä asustanut :-).
Eikä Bessiekään ihan varsinaisesti ole pahakseen pistänyt sulhon saapumista :-).
jaa että kukako tämä sulhasmies sitten on? Hän on TK2 KANS FIN S N DK MVA Cimillan Indescribable, "Amor". Amor on syntynyt 13.7.1998 eikä sillä ole jälkeläisiä entuudestaan. Amor on kasvattini Jaxonville Eloisa Eloisan ensimmäisestä, kokonaisuudessaan erinomaisesta pentueesta. Voit lukea lisää Cimillan kennelin sivuilta osoitteessa: http://www.saunalahti.fi/mannist5/pentue_i.html . Amorilla on terveet lonkat (B) ja silmät (peilattu 12.11.2000 ja 13.11.2005), jalostustarkastettu arvosanalla "erinomainen, suositellaan jalostukseen", luonnetestattu (Pasi Halme ja Tuomo Loven) 3,5 -vuotiaana 129p +laukausvarma, Vuoden 2001 tokotulokas, kilpaillut tokossa avoimessa luokassa kolmen ykköstuloksen verran ja on oikeuttu käyttämään TK2 koulutustunnusta. Agilityssä Amor on mini-2 luokassa. Perhesuhteiden muuttumisen vuoksi Amoria ei ole nähty kilpakentillä muutamaan vuoteen, mutta hyvässä kunnossa on edelleen.